Hoitajille
Hoitajien tehtävät
Arkiseen ahertamiseesi kuuluu tasostasi riippuen eri tehtävät. Pääsääntöisesti niihin kuuluu hoidokkisi harjaaminen, tarhaaminen, liikuttaminen sekä sen karsinan ja varusteiden puhtaanapito. Tarinoita voi kuitenkin värittää arkirutiinien lisäksi - miltäpä kuulostaisi vaikkapa hoitoponin puunaaminen edustuskuntoon harjan- ja hännän letityksen kera, satulatta ratsastaminen tai pulahdus läheiseen järveen helteisenä kesäpäivänä? Halutessasi voit osallistua myös muihin tallitöihin, esimerkiksi auttamalla ruokinnassa tai lakaisemalla tallikäytävän.

Hoitotarinan kirjoittaminen
Hoitotarinat raapustetaan kaapistasi löytyvään päiväkirjaan. Toivottavaa on, että tarinassa on kappalejaot, pilkut, pisteet ja isot alkukirjaimet kunnossa - näin on kaikkien mukavampi tutustua sinun ja hoidokkisi kuulumisiin. Päiväkirjamerkintöjen avulla voit edetä tallin tasojärjestelmässä, mutta sillä ei kuitenkaan ole kiire. Vaadimme nimittäin vain yhtä hoitotarinaa kuukaudessa, ja lomaakin saa pitää, kunhan muistaa ilmoittaa siitä väärinkäsitysten välttämiseksi.
Ennen tarinoiden kirjoittamista kannattaa lukea tallin esittely lävitse, jotta tietää millaisessa miljöössä voi liikkua. Tallin henkilökunnan ja muiden hoitajien käyttäminen tarinoissa on sallittua ja toivottavaakin.
Tasojärjestelmä
Kunniamerkit
Ansiokkaasta hoitamisesta palkitaan tasoylennysten ja sanallisten kommenttien lisäksi myös erilaisilla kunniamerkeillä. Merkki lisätään koristamaan sen ansainneen hoitajan kaappia.
|

Kuukauden hoitaja on ollut ahkera, hyvä kirjoittaja tai tsempannut kirjoituksissaan viimeisen kuukauden aikana
|

Tavoitteellinen hoitaja on osallistunut ainakin kolmeen Hurmakalliossa järjestettyyn valmennukseen
|

Luottohoitaja on hoitanut Hurmakalliossa puoli vuotta
|
Kaapit
» Wilhelmiina & Lilli
» April & Riina
» Eveliina & Ukko
» Ina & Leija
» Sandra & Lanttu
Kuvista kiitos Dominikafrej, Anety Hnykové & Lovisa Lagerquist (Flickr, lisenssi)!